Mietiskelyjä

Yksin yhdellä kädellä

Pitkästä aikaa muutama rauhallinen päivä yksin kotona, kun vaimo ja lapset lähtivät torstaina neljäksi yöksi mummolaan. Perjantaina työpäivä ja sitten viikonloppu itsekseen – ilman toisten toiveita ja tarpeita. Kukaan ei tarvitse minua nyt.

Perjantaina, juuri ennen työpäivän päättymistä, viilsin sormeeni katkoteräveitsellä haavan. Pienen arvioinnin jälkeen lähdin näyttämään haavaa päivystyksessä. Olen oppinut, että parempi käydä näyttämässä, kuin kuulla vaimolta jälkikäteen: “Tuohan olisi pitänyt tikata!” Viimeksi sainkin kymmemnen tikkiä käteen, vaikka meinasvin vain ensin itse sitoa haavan. Nyt kävi toisin. Lääkäri sitoi haavan ja totesi: “Eipä tuolle muuta tarvitse tehdä.”

Eilen vietin rauhallista vappua harrastusteni parissa. Mikäs sen mukavampaa kuin rakennella omassa pihassa aurinkoisena kevätpäivänä – eikä kukaan tullut keskeyttelemään välillä. Iltapäivän aikana kuitenkin käteni alkoi oireilemaan. Sama käsi, ei kuitenkaan sormi, vaan ranne. Lopulta jouduin toteamaan, että parempi antaa ranteen levätä ja itsenikin myös.

Yhdellä kädellä

Yöllä käsi herätteli usein, yleensä sikeän nukkujan ja niin tänään vietän yhden käden päivää. Onneksi oikea käsi on kunnossa – sillähän pärjää.

Vaikka on sunnuntai, rentoutuminen ei ole onnistunut. Vielä ainakaan. Päädyin siivoamaan kodin, joka oli jo minunkin mielestä siivoamisen tarpeessa. Niin ja piti laittaa ruokaa ja viedä roskat ja tyhjentää jo ylitäynnä olevaa kompostia.

Yhdellä kädellä tämän kaiken tekeminen oli vaikeaa, enkä siinä onnistunutkaan. Lelut onnistuin keräämään lattialta yhdellä kädellä, samoin pyyhkimään pölyt. Mutta kyllä vasen käsi oli kokoajan tulossa auttamaan ja viimeistään kottikärryjä työntäessä totesin, että yhdellä kädellä tämä ei onnistuisi.

Vasen käteni ei siis ole saanut ihan lepopäivää, mutta en kyllä sitä uskonutkaan. On se kuitenkin levännyt enemmän kuin minä muuten. 🙂

Mitä tarvitsen

Kuten huomasin, ilman toista kättä elämä olisi vaikeaa. En tarvitse sitä välttämättä säilyäkseni hengissä, mutta tarvitsen sitä, jotta voin elää normaalia mielekästä elämää. Käden puuttuminen vaikeuttaisi elämää paljon.

Kun jotain puuttuu, tietää tarvitsevansa sitä. Perheeni on ollut kolme päivää poissa ja tunnen kuinka tarvitsen ja kaipaan heitä. He tuovat elämääni iloa ja todella paljon merkitystä. Nyt sen näkee paremmin, kun ne ovat hetken reissussa.

Ja jos rehellisiä ollaan, tarvitsen perhettäni tuomaan elämääni tasapainoa ja järjestystä. Jos heitä ei olisi, olisin ajanut elämäni kaaokseen jo ajat sitten. Tällainen tunteikas innostuja tarvitsee viereensä järjen ääntä, vaikka ei sitä halua aina kuullakaan. Ja todellisuudessa, te rakkaimpani, olitte vaikeinpina masennukseni aikoina enää ainoa syy elää. Ilman teitä en ehkä olisi tässä. Voi niitä, joilla ei ole rinnallaan ketään.

Hyvä keino testata tarvitseeko jotain elämässään, on pistää se pois vähäksi aikaa. Jos sitä ei kaipaa takaisin, ei sitä myöskään tavitse. Poistuin syksyllä facebookista. Enkä ole jäänyt kaipaamaan. 🙂

Jaa blogi kavereille:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *