Mietiskelyjä

Merkillistä merkitystä

“Mitähän sitä tässä elämässä tekisi?”, mietin jälleen kerran työpäiväni jälkeen. Uusia alkuja on takana monia – kenties jo liikaakin. Mikään niistä ei ole pitkälle kantanut. Mikään ei ole tuonut merkitystä elämään. Olisiko sittenkin joku parempi polku?

Uusia ideoita elämän suunnasta lähtee sykkimään mielessäni. Mikä olisi se uusi suunta? Mistä löytyisi se oma paikka, jossa saisi kokea olevansa merkittävä? Mistä saisi elannon ja tyydytyksen omille tarpeillensa? Mitä pitäisi tehdä, että saisi myös muiden huomion ja kiitoksen? Olenhan minä tärkeä. Merkittävä. Minä. Minussa olisi ainesta vaikka mihin – ja silti en ole saanut mitään aikaan?

Ja samalla olen vain yksi lähes 8 miljardista ihmisestä. Miksi juuri minä olisin se tärkeä ja merkittävä. Miksi minusta pitäisi tulla se, josta lehdissä hehkutettaisiin. Miksi minun pitäisi menestyä?

Voiko sillä mitä teen olla edes merkitystä? Tarvitseeko olla? Enkö voisi suostua olemaan vain yksi tavallinen ihminen, joka tekee työtä ja elättää perheensä? Pitääkö työn olla kivaa, niin kuin nykyään lähes kaiken? Päteekö sanonta “ei se vaihtamalla parane” myös työelämään? Saisiko työ olla vain työtä?

Minä – minä – minä

Päädyin minäkin joskus liittymään kuoroon, joka huutaa “minä – minä- minä”. Eroon tuosta kuorosta on hankala päästä. Tuo median ja sosiaalisen median kuoro laulaa tuota virttä kyllästymiseensä asti. Vaikka internetin, saati sosiaalisen median, historia on lyhyt, se on muuttanut ihmisten elämään uskomattoman paljon, joista vain yhtenä esimerkkinä on itsekeskeisyyden lisääntyminen. Siihen toki ihminen on ollut aina taipuvainen.

Näinä päivinä, kun hukkaan suunnan ja jään etsimään jotain uutta ja merkityksellistä, suuntaan katseeni kauas haaveisiini. Luulen, että saavutettuani jotain, voin olla jälleen onnellinen ja tyytyväinen.

Kuka opettaisi minua katsomaan sen sijaan lähelle. Ei omaan napaan vaan viereeni, siihen mitä minulla on.

Mitähän tässä elämässä tekisi?

Entä, jos leikkisin poikani kanssa. Entä, jos lähtisin vaimoni kanssa kävelylle auringon sulatellessa keväthankia? Entä, jos istuskelisin ja pitelisin meidän pientä vauvaa sylissäni – hymyisisin ja juttelisin. Entä, jos paistaisin tänään vohveleita iltapalaksi itselle ja perheelleni?

Entä, jos elämän merkitys onkin juuri tässä?

Jaa blogi kavereille:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *